UUTISIA 2008


| Uutiset 2009 |

13.12.08 Helsinki KV Voittaja 2008 >> Sepangista tuli juniorivoittaja!
Yksi vuoden kohokohdista, perinteinen voittaja-näyttely, on onnellisesti takana päin...

Partiksien tuomarina oli suomalainen Leila Kärkäs. Luke, juuri ja juuri 9 kk, oli elämänsä ensimmäisessä virallisessa näyttelyssä, ja hienostihan se menikin. Urosten junnuluokassa oli 6 nuorta parran alkua, ja vain kahdelle heltisi ERInomainen. Joista toinen tuli Lukelle. Luke sai siis ERInomaisen ja tuli toiseksi luokassaan! Lurkki ravaili valioluokassa 6 muun uroksen kanssa ja myös Lurkki sai erinomaisen mutta luokkasijoitusta ei valitettavasti tullut. Luke edusti myös kasvattajaluokassa kennel Bristregalia, joka valittiin KP:n kera ROP-kasvattajaksi.

Alla Luke, kuva Kenneth Holmberg


Sitten juostiinkin kiireen vilkkaan katsomaan aussikehää, jossa vuoroaan jo odotteli Nyytti ja Senni. Aussien tuomarina oli suomalainen Tanya Ahlman-Stockmari. Senni sai ERInomaisen ja junnunarttujen kilpailuluokassa Sepangi porhalsi ykköspallille... ja tämähän tietää siis sitä, että Senni sai himoitun JUNIORI VOITTAJA 2008 -tittelin! JEEEE! Paras narttu kilpailussa Senni jaksoi vielä yllättää ja nappasi paras narttu 4 sijan sekä vara-sertin. Ei hassummin mennyt Senninkään debyytti virallisissa luokissa :D

Alla Senni tuore juniorivoittaja, kuva Kenneth Holmberg


Luken päivä jatkui vielä, sillä edessä oli parhaan kasvattajaryhmän valitseminen. Luke pääsi siis siihen kuuluisaan messarin isoon kehään... Melkein tunnin verran odoteltiin kokoomakehässä ennen kuin päästiin isoon kehään juokseen. Aikas hieno tunnelma siellä olikin, musiikki ja taputus oli huikeaa, ihan niin huikeaa, että jätkä vallan innostui. Isossa kehässä juostiinkin sitten komeaa pomppalomppalaukkaa, mutta ei se mitään, hauskaa oli :)

Alla ROP-kasvattaja, kuva Kenneth Holmberg



******

7.12.08 Lahti, match show
Suuret Laumanvartijarodut ry järjesti match shown, joten pitihän sinne lähteä Goldia näyttämään. Mukaan lähti myös Senni ja Luke. Kaikki kolme osallistuivat pentuluokkaan. Ensin esiintyi Luke parinaan parsoni, Luke sai punaisen nauhan. Sitten esiintyikin Senni ja Gold. Senni sai punaisen ja Gold sinisen nauhan. Loppupeleissä ei Lukelle eikä Sepangille sijoitusta tullut, mutta Gold tuli toiseksi sinisten joukosta. Ihan kivasti meni Goldin ensiesiintyminen. Ei se edes syönyt ketään ;)))) Oli mukava juttu, että tuomari tiesi miten pentujen kanssa kannattaa toimia, erityisesti Goldin kanssa.

******

02.12.08 Obi 5 vuotta
Tasan viisi vuotta sitten putkahti maailmaan Obi... Kiitokset kasvattajalle tästä otuksesta, joka aina jaksaa yllättää. Obi ei tee koskaan mitään niin kuin olettaisit sen tekevän. Monta naurua on tämän koiran aivoitusten takia saatu, mutta myös niitä omistajan hermojen menetyksiä on muutaman kerran ilmennyt ;)

Alla Mokkula kesäisissä tunnelmissa Äimälän pelloilla...






******

9.11.08 Porvoo partisten tokopäivä
Hanna ja Luke kävivät Porvoossa Jessica Svanljungin toko-opissa. Kivaa oli taas tavata kaikkia partistuttuja ja kiitokset järjestäjille Tupulle ja Lealle onnistuneesta päivästä. Kiitos Nana Naulapäälle kuvausavusta.

Tässä harjoitellaan sivulle tuloa seinän vierellä.


Ja tässä harjoitellaan seuraamista, niinkin yksinkertaisesti, että Luke istuu, minä menen vierelle ja sanon seuraa, ja kun Luke ottaa kontaktia, tulee palkka.


Ja tässä kokeillaan hyppyä. Hyppyyn kokeiltiin muutamia eri tekniikoita.





******

8.11.08 Viro, Tarto KV
Lurkki ja Tuulia käväisi Viron puolella näytelmissä, tuomarina oli Charlotte Höier Tanskasta ja tuloksena PU3.

******

01.11.08 Lahti pentunäyttely
Ja taas pentunäyttely ja taas Lahdessa, ja ihan samassa paikassa parkkihallissa. Oli hienoa muuten olla siellä pentujen kanssa, kun ei kumpikaan ollut kovasta hälinästä ja mölystä moksiskaan. Ja kakkonen oli päivän numero tänäänkin, tosin hieman positiivisemmassa mielessä ... ;)

Meidän urakka alkoi taas ausseilla 11 jälkeen. Tuomarina sekä ausseilla että partiksilla oli Päivi Eerola. Nyytti ja Senni pinkoivat hienosti itselleen KP:n ja koska se oli ainoa aussi siitä tuli myös ROP-pentu! Hyvä Senni, vihdoin se tuli sieltä. Mutta päivähän ei Sennillä loppunut tähän, sillä edessä oli tietysti ryhmäkilpailu yhden aikaan. Päivi Eerola ihastui Senniin niin paljon, että valitsi tämän RYP2-sijalle. MAHTAVAAAA SENNI! Alla kuvassa Senni ko. näyttelyssä kuvattuna, kuva Kenneth Holmberg.


Sitten Senni pääsikin häkkiin lepäilemään. Kuva Matilda Martikainen.


Seuraavaksi oli Luken vuoro, kellokin oli siinä vaiheessa jo yli kaksi. Luke sai KP:n ja ainoana uroksena oli tietysti paras uros. ROP-kehään tuli vastaan Luken ihana sisko Martta. Päivi Eerola valitsi Luken ROPiksi. Kuva Kenneth Holmberg.


Noiden kuvaustaukojen jälkeen juostiinkin lujaa ykkösryhmän pentujen ryhmäkehään, josta parhaimmat valitsi Satu Tanner. Esitarkastelun jälkeen juostiin taas lisää... Satu Tanner valitsi Luken jatkoon ja lopulta vielä RYP2 -sijalle! HUIPPUA! Kuva Kenneth Holmberg.


Kyllä oli kaveruksilla huippupäivä! Nyt onkin hieman taukoa noista näytelmistä... Kuva Kenneth Holmberg.



******

26.10.08 Lahti pentunäyttely
Ja taas oltiin pentunäyttelyissä... nyt oli kohteena Lahti. Aussit tuomaroi Saija Juutilainen, Senni tuli toiseksi heti siskonsa Kindan jälkeen. Onnittelut Kindalle ROPista, joka oli myös RYP 2 :)



Luke liiteli myös toiselle sijalle kera KP:n. Partispentujen tuomaroinnin hoiti Harto Stockmari.

******

19.10.08 Hämeenlinna ryhmänäyttely
Käväisimme naapurissa Hämeenlinnassa ryhmänäyttelyssä Luken, Sennin ja Lurkin kanssa. Aussit tuomaroi tanskalainen Tinna Grubbe. Senni tuli toiseksi pentuluokassa. Partikset tuomaroi ruotsalainen Kristina Purens. Luke tuli toiseksi kera KP:n pentuluokassa, voiton vei Luken veli Oliver (B. Pitt Like Brad). Lurkki tuli valioluokassa kolmanneksi kera erinomaisen ja oli vielä paras uros 4!
******

26.09.08 Uusia nimityksiä
Siis erinäisistä asioista johtuen Radu on "viralliselta" lempinimeltään Gold. Gold on siis alunperin jo kasvattajalta tullut lempinimi ja siihen päätettiin nyt kuitenkin päätyäkin. Otuksella on kyllä jo monenmoista muutakin nimeä tullut käyttöön... esim. Koltti, Kolttiainen, Möllykkä ja eh' joku taitaa sanoa sitä Martiksikin... Pitäisköhän sen nimen olla sitten Martti Möllykkä?! ;)))
******

21.09.08 Tokoilua ja hairahdus lauantaina, pentunäyttelyitä sunnuntaina...
Olipas jännä viikonloppu... aloitetaan lauantaista 20.9.

Tuulia ja Lurkki tokokisailivat taas täällä Valkeakoskella 20.9. Kyseessä oli piirinmestaruuskilpailut. Ihan putkeen ei koe mennyt, 3. tulos ja 102,5 pistettä. Muutama liike meni nollille, mutta esim. hyppy oli 8,5 arvoinen. Taisi olla Tuulialla muut asiat mielessä ja siten myös Lurkkikin oli vähän haahuileva :D

Niin ja sitten se jännityksen syy.. Eli Tuulian kauan odottama rotuhairahdus romanianpaimenkoira saapui Suomeen! Pienellä miehen alulla olikin aika pitkä matka matkustaa uuteen kotiin, mutta perille tuli lentokoneella. Gold eli tätä nykyä Radu tuli siis Romaniasta kennel Tender Ebonysta, Iulia Ionesilta. Radun omilta sivuilta löytyy tarkempaa tietoa tästä jätkästä.





Hyvin on Radu kotiutunut ja heti otti lauman omakseen ja lauma otti sen omakseen. Erilainenhan se on kuin partis, mutta eiköhän siihen totu ;)



Ja sitten se sunnuntai 21.9...
Lukella ja Sennillä oli TAAS pentunäyttely (nyt onkin pieni tauko, onneksi) Orivedellä. Ensin oli aussien vuoro, missä tuomarina oli Tanya Ahlman-Stockmari. Senni sai taas ihanan arvostelun ja tuloksena KP ja VSP-pentu!.




Partiksia tuomaroi Marja Talvitie. Partoja olikin ilmoitettu hirmuiset 9 kappaletta. Luke suoritui parhaaksi urokseksi kera KP:n ja lopuksi vielä VSP-pentu-pytty lähti Lukenkin mukaan. Hienoa lapset!







******

14.09.08 Pentunäyttely Riihimäellä ja tokokisat Valkeakoskella
Sunnuntaipäivä vierähti taas mukavasti koiraharrastusten parissa. Aamulla oli aikainen lähtö Riihimäelle pentunäyttelyyn Luken ja Sennin kanssa. Aikataulut oli meitä ajatellen tehty todella loistavasti... aussien arvostelu alkoi noin 9.25 ja partispennut taas 13.50. No ei siinä muuta kuin varustautua pitkään päivään: teltta, vaatetta, tuoleja, evästä...

Aussit arvosteli Veli-Pekka Kumpumäki. Ausseja oli ilmoitettu yhteensä 4, 2 urosta ja 2 narttua, joista kaikki oli pikkupentuja. Senni esiintyi hienosti ja tuloksena pikku pentuluokan voitto ja lopulta VSP-pentu KP:n kera. HIENOA SEPA!




Kyllä se aika siinä sitten loppujen lopuksi vierähti ihan nopeastikin, ja oli Luken vuoro mennä kehään. Tuomarina oli metsästyslinjan mies Esko Nummijärvi. Partiksia oli ilmoitettu 2 urosta pikkupentuluokkaan ja 2 urosta isojen pentujen luokkaan. Siis ei yhtään narttua! Luke sai KP:n ja voitti luokkansa ja isojen pentujen voittaja valittiin ROP-pennuksi. Luken veli Oliver oli myös näyttelyissä ja nappasi myös KP:n.







Sillä aikaa kotona Valkeakoskella kotikentällä Tuulia ja Lurkki ja tokoilivat III-tuloksen verran! Kyseessä oli siis Suomen Partacolliet ry:n järjestämä tokokisat, jotka olivat "partismestaruuskisat". Alla Tuulian ja Lurkin alokasluokan tulos kokonaisuudessaan, ihan hieno rivi hienoja numeroita, vaikka sinne pari nollaa eksyikin!

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makuu 8 (JESSSSSS)
Seuraaminen kytkettynä 7
Seuraaminen taluttimetta 9 (WUHUUUUU)
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0
Luoksetulo 8
Seisominen seuraamisen yhteydessä 0
Estehyppy 9 (SUPERWUHUUUU)
Kokonaisvaikutus 8
3. palkinto 130 pistettä.

Nyt alkaakin jännääkin jännempi viikonlopunodotus: saapuuko Tuulian uusi laumanjäsen lentokoneella tänne Suomeen asti...
******

31.08.08 Tampere match show
Kävimme pentujen kanssa Tampereella järjestetyssä mätsärissä. Porukkaa oli paikalla ihan hirveästi. Ilmoittautumiseen jonotettiin melkein tunti ja kehien alkuakin odoteltiin toinen ylimääräinen tunti. No onneksi se odottelu ei pentuja haitannut, leikkiessä kului hyvin sekin aika.

Pelkkiä pentuja oli ainakin yli 50, karkeasti arvioiden. Numerolapuista ei oikein pystynyt päättelemään, koska järjestäjillä oli mennyt numerointi sekaisin ja välillä oli satasella alkavia numeroita. No joka tapauksessa molemmat Senni ja Luke esiintyivät hienosti ja molemmille tuli tassuihin punainen nauha. Sijoitusta ei tällä kertaa heltinyt. Esiintyminen meni yllättävän hyvin, kun esimerkiksi "punaisten kehässä" meidän piti juosta peräkkäin, niin ei siinä tullut kuin pari kertaa yllätyshyökkäys toista kohtaan :)
******

30.08.08 Helsinki Terrieri E
Sepangi käväisi näytelmissä ihan Helsingissä asti! Tuomarina ausseilla oli Juha Kares, joka pitkän pohdinnan jälkeen sijoitti Sennin luokkansa toiseksi (siis pikkupennuissa). Arvostelu oli erittäin ihana! Kiitos kasvattajalle esittämisestä :)


******

24.08.08 Valkeakoski kr
Nyt olikin näyttely TOSI lähellä, melkein naapurissa. Partiskehä alkoi vasta puolen päivän aikoihin, mutta herätys oli silti aikainen, kun tiedossa oli lipunmyynti- ja rokotustentarkistustyötä. Päivä meni oikein rattoisasti ja mukavasti, kiitos vaan mukavalle talkooporukalle.

Lurkki oli ilmoitettu tähänkin näyttelyyn. Tuomarina oli Gabriela Ridarcikova, Slovakiasta. Tämä täti ei paljoa juoksuttanut, vaan keskittyi enemmänkin kopeloimiseen. Lurkin tulos tänään oli samainen kuin eilen eli PU 2, sillä erolla, että valioluokassa ei tullut voittoa mutta toinen sija kera erinomaisen vaaleanpunaisen nauhan.


******

24.08.08 Adolf In Memoriam
Kissa nimeltä Adolf nukkui pois varhain sunnuntaiaamuna 24.08. yli kolmentoista vuoden iässä.

Adolfin seikkailuista olisi voinut kirjoittaa vaikka kirjan. Itse asiassa siitä kirjoitettiin juttu aikoinaan paikallissanomiin, kun se ilmestyi mitä ihmeellisempiin paikkoihin vierailuille. Adolfille tuli tutuksi niin paikalliset pubit kuin kaupungin kirjasto, Hakan jalkapallopelit Tehtaankentällä ja sen yleisö ja myös taksilla kulkeminen tuli sille tutuksi...

Adolf asui siis vanhemmillamme ja sen lempipuuhiin kuului Väinö-koiran ärsyttäminen, ovien availu ja ihmisten seurailu. Adolf oli kastroitu poika, mutta silti se lähti aina ihmeellisille retkille.

Joutui se muutaman kerran vaaraankin. Paikallinen juoppo päätti heittää sen sillalta alas... Onneksi joku ystävällinen sielu näki tapahtuman ja soitti palokunnan ja palokunta sitten onki kissan ylös.

Suurta kissapersoonaa ikävöiden...


******

23.08.08 Hämeenlinna KV
Mukavaa kun näyttely on lähellä ja kehä alkaa vasta 11 aikoihin ja aurinkokin paistoi! Erinomaista kun ei ollut aikaista herätystä. Erinomainen päivä Hämeenlinnan kansainvälisestä koiranäyttelystä tulikin. Kehään Janusz Oparan (Puola) arvioitavaksi oli ilmoitettu Lurkki aka Herra Huu. Lurkki sai siis erinomaisen, voitti valioluokan ja loppupeleissä paras uros luokassa se sijoittui sijalle 2. Ja tästä hyvästä tuli vara-cacibikin. Jee jee. Alla Huu ko. näyttelyssä.


******

12.08.08 Pentutapaaminen
P-pentueella oli tapaaminen Järvenpäässä kasvattajan kotona. Koko pesue oli paikalla, mukaan lukien äiti Hilppa ja isi Boogie. Mukana menossa oli myös aussityttö Senni vierailevana tähtenä. Pihassa oli vilinää kun 6 partavauvaa ja yksi aussi pisti menemään. Vauhtia, vetämistä ja painimista riitti! Kivaa oli ja kyllä uni maittoi kun kotiin päästiin. Ja ennen kaikkea oli todella kiva nähdä kaikki kerralla :)
Illan kuvasatoa löytyy TÄÄLTÄ
******

10.08. pentunäyttelyssä Lahdessa
Senni ja Luke osallistuivat elämänsä ensimmäiseen pentunäyttelyyn. Päivä (erittäin pitkä sellainen) alkoi aussien arvostelulla, jossa tuomarina toimi Kristiina Niemelä. Aussivauvoja oli nartuissa 2 ja uroksissa 3. Senni tuli pikkupentuluokassa sijalle 2. Esiintyminen sujui makeasti, ja arvostelussa kehuttiinkin mukavaa luonnetta :)

Partispentuja oli ilmoitettu 2+2 ja tuomarina oli Jari Pellas. Kaikki partispennut olivatkin tuttuja, nimittäin näyttelyyn osallistui Luken komea veli Oliver (Bristregal Pitt Like Brad) ja kauniit siskot Huisku (Bristregal Powder Puff) ja Martta (Bristregal Piece Of Regal).

Luke voitti urospennut kera KP:n, Oliver oli siis sijalla 2 kera KP:n, ja sisaruksista Martta veti pidemmän korren, ollen paras narttu ensimmäinen ja Huisku siis toinen. Molemmat likat saivat myös kunniapalkinnon. Tänään ROP-pennun pytyn sai Luke ja VSP-pentu oli siis Martta.

Lopuksi esiinnyttiin vielä kasvattajaluokassa, ja kyllä ne kaikki neljä kakaraa hienosti esiintyikin! Ja ROP-kasvattaja pytty siitäkin tuli :) Ja sittenhän meidän piti jäädä ryhmäkehiä odottamaan...

Ryhmäkehissä valittiin aluksi BIS-pari ja sitten olikin BIS-kasvattajan vuoro. Ryhmäkehä oli sisällä totohallissa, ja hienosti sielläkin esiinnyttiin. Kakaroita ei jännittänyt yhtään, esittäjiä varmaan vähän enemmän. BIS-kasvattajan valitsi Taina Nygård ja hän katsoi, että kennel Bristregalin kasvatit olivat BIS 2 -kasvattaja sijoituksen arvoinen! Huippua!!!

Tämän jälkeen oli vuorossa ykkösryhmän parhaiden valinta. Tämänkin valinnan teki Jari Pellas, joka ilmeisesti piti Lukesta paljon, koska sijoitti sen RYP 3-sijalle!

Ja hyvät uutisethan eivät loppuneet tähän! Illemmalla tuli viestiä, että partiskakaroiden isä Boogie (Tailwind Papaw Place Your Bet) oli ollut Helsingin kr näyttelyssä BIS 3 ja Obin sisko Olga (Bristregal Kissing Regal) Saarijärven kr näyttelyssä BIS 3! Onnittelut kasvattajalle ja omistajalle. Olikin varsinainen supersunnuntai ja kolmonen oli päivän numero :)

Kuvia pentunäyttelystä löytyy täältä. Kuvausapuna toimi Sanni Martikainen, kiitos Sanni!

******

07.08. kuulumisia...
Johan vierähti aiemmista päivityksistä taas...
Lurkki käväisi Ruotsissa asti näytelmissä, oikein kahdessa eri näyttelyssä. Kyseessä oli siis 4.7. Tukholman Maailmanvoittaja näyttely, jossa tuloksena avoimessa luokassa EH ja 5.7. Ruotsin partacollieyhdistyksen "erikoisnäyttely" eli Circuit Show, jossa tuloksena samainen EH avoimesta luokasta. Ei tullut Huuhuusta siis Ruotsin valiota.

Lurkki osallistui myös erikoisnäyttelyyn, joka järjestettiinkin tänä vuonna ihan naapurissa, täällä Valkeakoskella Koiramäellä. Lurkki sai valioluokasta ERIN, poimittiin jatkoon, mutta sijoitusta ei tullut. Frank osallistui erkkarissa Home Champion -luokkaan, hienon arvostelun tämä komia poika sai, mutta voittoa ei heltinyt. Ja kävi Frank kesällä jossain mätsärissäkin, mutta tulosta en muista... taisi olla punainen nauha, mutta ei sijoitusta... ehkä...

Frank ja Obi kävivät keväällä paimentamassa Piikkiössä 11.5. Swedun paimennuskoululla. Kivaa oli ja ehkä vähän siellä se paimennuslamppukin syttyi :o

Senni ja Luke ovat kasvaneet ja kehittyneet. Molemmat käväisivät mätsärissä Tampereella 23.7. Luken tulos hieno isojen pentujen punainen ja sijoitus 4. Lunki esiintyi toooosi hienosti ja coolisti, vaikka yksi ohittaja heitti turvalleen meidän eteen, niin NO PROBLEMO, ajatteli Luke ja jatkoimme juoksemista. Sepangi repäisi pienten pentujen punaisen ja voiton ja lopulta upeasti vielä BIS 2! Hyvä Sepa :)

Alla lapsoset leikkimässä anopin kukkamaalla... o-oouuuu....


******

22.5. kuulumisia...
Webmaster on ollut kovin kiireinen ja päivitykset on jäänyt vähemmälle, vaikka happeningia on ollutkin ;)

Lauma on kasvanut huhti- ja toukokuussa pienellä partispennulla ja pienellä aussipennulla. Kyseessä siis partispoika LUKE (Bristregal Punk Rocker) ja australianterrieri neitonen SENNI (Bristregal Never Say Never). Lisätietoa pennuista löytyy kasvattajan sivuilta kennel Bristregalin sivuilta



Luke asuu siis Webmaster Hannan luona, Obin kaverina Uskilassa ja Senni on majoittunut Tampereelle webmasterin Nyytti-siskolle...

Näistä lapsosista tulee kyllä lisää tietoa kunhan joku ehtisi päivitellä sivuja vähän enemmän... :)
******

15.03.2008 Tampere KV
Lurkki pyörähti kehässä Tampereen kansainvälisessä näyttelyssä, hienolla tuloksella valioluokan toinen erinomaisella ja vielä paras uros 2 ja vara-cacib. Tuomarina oli Alankomaista kotoisin oleva Jan De Gids.

******

12.03.2008 Tietyn aikakauden loppu
Neppi on siirtynyt paremmille metsästysmaille laumansa luokse. Ikävä on kova, eikä tätä voi oikein käsittää todeksi, Neppi oli kuitenkin 14 vuotta luonamme.



12.3. keskiviikkona Neppi sai hengitysvaikeuskohtauksia. Eläinlääkärissä ensin epäiltiin allergiseksi reaktioksi, koska henkitorvi oli niin turvonnut. Neppi laitettiin hengityskoneeseen ja sille annettiin kortisonia. Kortisonilla ei kuitenkaan ollut mitään vaikutusta ja hengitys oli edelleen tuskallista kun Neppi otettiin koneesta pois. Röntgenkuvissa näkyi jotain epämääräistä ja eläinlääkäri tunsi kädelläänkin patin kurkussa. Kyseessä siis todennäköisesti jonkinlainen kasvain. Typy Pypynäinen lähti sateenkaarisillalle samana iltana.

Jos Neppiä pitäisi jotenkin kuvailla, sanat selviytyjä, taistelija ja viisas kuvaisivat sitä parhaiten. Neppi oli pentueensa ainoa eloonjäänyt, sen emon ja sisarukset oli joku tappanut. Miten se siitä selvisi, sitä ei tarina kerro... Ehkäpä tästä syystä sillä oli varsin periksiantamaton mutta viisas luonne. Jos Neppi jotain halusi, se teki töitä sen eteen. Se vastaanotti perheemme uudet partikset avoimesti, koulutti pennut koiramaailman tavoille. Se sai ehdotonta kunnioitusta partiksilta ja meiltä ihmisitä, joita se niin kovin rakasti.

******

07.02.2008
JEEEEE! Sivut on vihdoinkin melkein valmiit...

Edellisen kerran vanhoja sivuja oli päivitetty joskus toukokuussa 2007. Ja jotain on sen jälkeen sentään tapahtunutkin :) Lurkin kanssa aloitettiin tokoura. Eli Tuulia ja Lurkki on osallistunut muutamaan kokeeseen, tuloksia voi tarkemmin ihmetellä Lurkin omilta sivuilta. Lisäksi Lurkki kävi testaamassa paimennusvaistoja syksyllä... Lurkki kuitenkin päätti, että Tuulia voi hoitaa ne lampaat! Muutamassa näyttelyssäkin Lurkki kävi loppuvuonna, saaliina paras uros sijoituksia, ja sitten tammikuussa 08 se pistäytyi Lahdessa ryhmänäyttelyssä, saaliina VSP!

Frankin kanssa treenataan agilitya ja tokoa. Kisoihin ei Frankin kanssa ole asiaa antidopingsääntöjen takia, mutta ei se haittaa. Kivahan se vaan on treenatakin. Muuten Frank on pärjännyt hyvin addisonin taudin kanssa.

No mitäs sille Obille sitten kuuluu?! Obi on toimitellut kotikoiran virkaa... Mutta ei se mitään, onhan siinäkin hirveästi tekemistä kun täytyy omistajia viihdyttää!

Sitten on vielä Neppimummo! Nepille kuuluu hyvää ja kohtahan vietetään taas sen synttäreitäkin. Neppi täyttää 14 VUOTTA, hyvä neppi!